Tarinamme

Terveyttä jo vuodesta 1824

Terveyttä jo vuodesta 1824

Siitä asti, kun Lappeen maaseurakunnan kappalainen, varapastori Carl Gustaf Taulerus vuona 1802 löysi Luukkaan tilan mailta Pikkalan rikkilähteen, on kylpylätoiminta kukoistanut Lappeenrannassa. Kylpylä keskellä kaupunkia Saimaan idyllisen poukaman rannalla on jo vuodesta 1870 asti ollut erottamaton osa Lappeenrannan maisemaa ja kulttuuria. 

Vuosien kuluessa Lappeenrannan kylpylä toivotti vieraita tervetulleeksi niin läheltä kuin kaukaakin: lappeenrantalaisia, säännöllisiä asiakkaita muualta Suomesta ja aina ulkomaita myöten, esimerkiksi Pietarista, Tartosta ja Tukholmasta. Ihastuipa hänen majesteettinsa, keisari Aleksanteri III vuoden 1885 kylpylävierailuunsa ja Lappeenrantaan niin paljon, että palasi kaupunkiin seurueineen uudelleen vuonna 1891. Kylpylän historia on värikäs, mutta perusasiat ovat ja pysyvät: virkistävät vedet, puhtaana pulppuava alkulähde, ammattitaitoiset hoidot ja tyytyväiset kylpylävieraat. 

1870 -
Kaupunginlahden rannalta löytyi kaksi uutta lähdettä ja pian uutta kylpyläosakeyhtiötä ryhdyttiin puuhaamaan.

1885
Rautatien valmistuttua kulkuyhteydet paranivat huomattavasti. Keisarin vierailut ja lehdistön kirjoittelut kertoivat yleisölle kylpylän palveluista. Ensimmäisen sadan vuoden ajan asiakkaana olivat lähinnä rikkaat Venäläiset aristokraatit.

1900 -
Lukuisat omistajat vaihtuivat kylpylän historiassa. Jatkuvista parannustöistä huolimatta vanha kylpylärakennus oli käynyt ahtaaksi.

1912
Kaupunki myönsi kylpylaitoksen rakentamiseen lainaa ja uusi uljas kylpylä avattiin yleisölle. Gustaf Strengellin suunnittelema kylpylärakennus on tyyliltään jälkijugendia ja on nykyään museoviraston suojelema.

1917
Ensimmäinen maailmansota oli tuhoisaa myös kylpylätoiminnalle ja venäläisten kylpyvieraiden tulo loppui v. 1917, jolloin kaupunki lunasti kylpylän varoineen ja velkoineen. Kaupunki oli kahden vaiheilla kylpylän suhteen, mutta toiminta jatkui.

1920
Kylpylän lähteen vesi todettiin radioaktiiviseksi ja väkeä virtasi taas kylpylään.

1940 -
Sotavuosien jälkeen alkoivat kävijämäärät kohota vuosi vuodelta. Nelikymmenluvun lopulle tultaessa oli Lappeenrannan kylpylän luonne muuttunut. Siinä missä ihmiset olivat ennen hakeneet viihdykettä kesäänsä, hakivat nyt yhä enemmän sairaat, varsinkin reumaatikot, helpotusta oloonsa.

1970 -
Ympärivuotinen kylpylaitoksesta tuli vuonna 1974. Muutaman vuoden kuluttua kylpylälle valmistui oma hotellirakennus, jolloin päättyi yli sata vuotta kestänyt kylpylävieraiden majoittaminen lappeenrantalaisten koteihin. Monipuoliset hoidot, ammattitaitoinen henkilöstö ja oma hotellirakennus kylpylävieraille teki Lappeenrannan kylpylästä kaiken kansan hoitolan.

1980
Laki veteraanikuntoutuksesta astui voimaan ja sotiemme veteraanit alkoivat saada säännöllistä kuntoutusta.

1996
Kylpylä muuttui säätiöksi ja sai nimekseen Lappeenrannan kuntoutus- ja kylpyläsäätiö. Kylpylän toiminta oli 1980-luvun jälkeen keskittynyt sotaveteraanien kuntoutukseen. 1990-luvulla alettiin kehittää enemmän palveluja myös työikäisille.

2000-
2000-luvulle saavuttaessa on Kylpylän osaamisalue sekä asiakaskunta jakautunut selkeästi kolmeen osa-alueeseen. Vahvan kuntoutusosaamisen lisäksi palveluja tarjotaan työikäisille sekä loma- ja vapaa-ajan asiakkaille. Kylpylän molemmat rakennukset on peruskorjattu 2000-luvulla ja puitteet ovat modernit sekä ajanmukaiset.

2009
Lappeenrannan Kylpylä täyttää 185 vuotta.

2011
Lappeenrannan Kylpylän toiminta siirtyi KK-Kunto Oy:lle 15.1.2011.

2012
Vanha kylpylärakennus täyttää 100 vuotta.

2013
1.3.2013 Wanhaan Kylpylään valmistuu 28 uutta ja yksilöllistä hotellihuonetta. Nyt asiakkaitamme palvelee kaksi upeaa hotellia.

2014
Lappeenrannan Kylpylä täyttää 190-vuotta. 

Klikkaa vanhan ajan kuviin tästä

Tilaa uutiskirjeemme

Lappeenrannan kylpylä

Kuvagalleria

Lappeenrannan kylpylä - kuvagallerian kuvake